13. joulukuuta 2016

Meillä on pentuja!

Sunnuntaina 11.12 Tilda synnytti viisi pientä parsoninalkua <3 Kolme pentua syntyi aamupäivällä ja iltapäivällä kaksi viimeistä sektiolla. Meillä on siis yksi poika ja neljä tyttöä <3

Tässä on koko kertomus synnytyksestä:

Lauantaina illalla olin juuri päivittänyt facebookiin ettei Tildalla ole mitään mietteitäkään synnyttää. Pian sen jälkeen mittasin lämmöt, jotka olivat hieman laskussa. Pian kävikin selväksi että synnytys alkaa lähestymään. Koko yön Tilda kävi ulkona tarpeilla noin vartin välein. Aamua kohden ulkona ravaaminen hieman rauhoittui, sain itse noin tunnin aikaa nukkua ennenkuin avomieheni herätti minut kertoakseen että Tildalta on mennyt vedet. Ei siis muuta kuin likka valmisteltuun pentulaatikkoon synnyttämään!

Ensimmäinen pentu syntyi klo 7.39. Pentu oli poika, Aapo ja hän on pentueen suurin. Syntymäpainoa 158g. Aapo oli ihan Aapon näköinen, joten häntä kutsutaan Aapoksi :)
"Aapo"
Toinen pentu syntyi klo 7.58. Hän on meidän Pikku-Telma ja painoa hänellä oli syntyessään 131g. Telman nimi juontaa siitä että hän näyttää aivan isoiso mummoltaan Telmalta :)

"Pikku-Telma"
Kolmas pentu syntyi klo 8.09. Hän myöskin tyttö ja painoa oli 130g. Hän sai työnimekseen Mustanaamio värityksensä mukaan :) Mustanaamio on pennuista ainoa jolla on runkomerkkejä.

"Mustanaamio"
Kolmannen pennun jälkeen Tilda oli edelleen levoton ja yritti ponnistaa. Kaksi istukkaa oli vielä syntymättä, joten odottelimme niitä. Aikaa kului ja Tilda alkoi jo hieman väsymään. Yritimme saada pentuja hieman imemään, mutta maitoa ei ollut vielä paljoa laskeutunut. Olin puhelinyhteydessä Tildan kasvattajaan Tarjaan (kiitos Tarja kaikista ohjeista ja neuvoista <3). Oli kulunut yli kolme tuntia ja Tildan vuoto muuttui yhtäkkiä vihertäväksi. Tiesin ettei kaikki ollut kunnossa, joten soitin Turun Eläinsairaalaan, josta saimme todella hyvää palvelua. Sillä aikaa kun auto oli lämpiämässä, me pakkasimme Tildan ja pennut lämpöpussien kanssa kuljetuslaatikkoon. Matka ei onneksi ollut kovin pitkä ja perillä meitä jo odoteltiin huone valmiina. Eläinlääkäri tutki Tildan, joka yleisvoinniltaan oli ihan hyvässä kunnossa. Tilda vietiin röntgeniin, josta selvisi että mahassa oli vielä kaksi pentua. Tilda ultrattiin vielä, jotta varmistuttaisiin sydänäänistä. Pennuilla näkyi heikot sydänäänet, joten ilman sen suurempaa miettimistä annoimme eläinlääkärille luvan sektioida viimeiset pennut. Tilda oli todella kiltisti kaikkien hoitotoimenpiteiden ajan ja antoi laittaa kanyylit sekä ajella masukarvat ilman venkoilua. Leikaussalin ollessa valmis Tilda laitettiin uneen ja vietiin leikkuriin.
Tildan ollessa leikkaussalissa oli meidän tehtävä pitää kolme pentua lämpöisenä. Lämpöpussien vaikutus alkoi jo loppumaan, joten täytimme kumihanskoja lämpimällä vedellä. Onnea oli myös armeijasta lipastettu avaruuslakana... Siinä odotellessa tunteet ottivat vallan ja kaikki kauhuskenaariot tuli käytyä mielessä läpi. Myöskään kyyneleiltä ei vältytty. 
Melko nopeasti hoitaja jo toikin ensimmäisen narttupennun meille virkoamaan. Tämä pikkiriikkinen kaveri oli ollut virheasennossa ja sen sikiökalvo oli puhjennut, joten hänen pelastumisensa oli mennyt täpärälle. Mutta jo kun hänet tuotiin meille virkoamaan, hän osoitti sen että pienet on pippurisia. Hänen nimeksi annettiin Pikku-Ukko, sillä hän näyttää aivan isältään Ukolta <3 Pikkiksellä oli syntyessään painoa vain 115g.
"Pikku-Ukko eli Pikkis"
Hoitaja kertoi että viimeinen pentu on virkoamassa ja tuodaan kohta meille. Ja pian hän tulikin. Vitivalkoinen todella rauhallinen Lumi-tyttö <3 Lumilla oli painoa 133g. 

"Lumi"

Hoitaja kertoi että Tildan kohtua oltiin puhdistamassa ja kaikki sisällejääneet istukat oltiin saatu pois. Me virvoittelimme pentuja ja pian jo eläinlääkäri tulikin kertomaan että Tildan masu on suljettu ja se tuotaisiin meidän luokse pian heräilemään. Ja taas itketti. 
Tilda oli vielä ihan untenmailla kun se tuotiin meidän luokse. Sille annettiin herätettä ja Pikkis sekä Lumi laitettiin imemään. Maitoa ei vielä tullut paljoa, mutta juuri sen verran että pennut alkoivat hyvin imemään. Tilda ei oikein olisi halunnut herätä, joten herätettä annettiin lisää, sekä oksitosiiniä kiihdyttämään maidon tuotantoa. Tilda oli myös hieman alilämpöinen, joten lämpöä nostettiin lämpöpeitolla ja kumihanskoilla.  Eläinlääkäri katsoi muutkin pennut läpi ja totesi niiden olevan reippaita ja hyväkuntoisia. Kun Tilda alkoi alkoi heräilemään, saimme luvan lähteä kotiin. Kotiinviemisinä meillä oli Tilda viiden pennun kanssa ja antibioottia orastavaan kohtutulehdukseen, sekä kipulääkettä varuiksi.

Tilda on ollut aivan uskomattoman reipas eikä siitä uskoisi että sillä on takana iso operaatio. Tilda on syönyt ja juonut hyvin, sekä malttanut hetkeksi jättää pennut ulkona käynnin ajaksi. Myös haavan se on antanut olla rauhassa eikä ole osoittanut kipuilun merkkejä. Eilen poistimme haavalapun ja alta paljastui todella siisti haava. Pennutkin alkoivat paremmin imemään kun lappu ei ole enää tiellä. Kaikkien painot ovat lähteneet hyvin nousemaan ja ne ovat melko tyytyväisiä kavereita. Tilda on ollut todella hyvä emä, eikä sen tekemiseen ole tarvinnut puuttua <3

Äitikoira <3

Aapo, Pikkis, Telma ja Lumi

Aapo

Maitobaarissa

Kaksi narttua ja uros etsivät aktiivisia koteja itselleen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti