Koirien lisäksi harrastuksiini kuuluu ratsastus ja koirat ovatkin mukanani tallilla viikottain.
Koirien kanssa harrastelen pää-asiassa agilityä ja nyt taas tauon jälkeen tokoa ihan säännöllisesti ohjatuissa treeneissä. Olemme myös jonkin verran tehneet omilla maillamme Keski-Suomessa verijälkeä omaksi iloksi, sekä käyneet keinoluolilla. Lisäksi tykkään lenkkeillä, pyöräillä ja rullaluistella, sekä talvella lasketella ja hiihtää unohtamatta tietenkään matkustelua! :)
Vuonna 2015 suoritin SKL:n kasvattajakurssin ja keväällä 2016 minulle hyväksyttiin kennelnimi Hurja-Hildan. Toistaiseksi ainoa kasvattamani rotu on parsonrussellinterrieri.
Kasvattajana pyrin tarjoamaan kasvattieni perheille ympärivuorokautisen tuen ja turvan, ja olen valmis vastaamaan kysymyksiin AINA. Tyhmiä kysymyksiä ei ole!
Kasvatustyössäni pyrin terveisiin ja hyväluontoisiin koiriin, joiden kanssa on kiva harrastaa monipuolisesti. Kaikki kasvattini myyn rakastaviin ja reippaisiin perheisiin, jotka ovat valmiita ottamaan elämäänsä aktiivipakkauksia, omia personal trainereitä. Kun harkitset koiraa, mieti oletko valmis tarjoamaan tälle aktiiviselle rodulle tarpeeksi aktiviteetteja. Pelkät hihnalenkit eivät yksin riitä, vaan mukana on oltava myös älyllistä aktiviteettia. Kasvattajana autan, ohjaan ja opastan kyllä uusiin harrastuksiin ja jaan vinkkejä koiran aktivointiin.
En tule velvoittamaan kasvattejani käymään näyttelyissä, mutta tietenkin toivon että koira kävisi edes yhdet näyttelyt elämässään. Se antaa minulle kasvattajana arvokasta tietoa tekemästäni kasvatustyöstä. Esittämisessä tietenkin avustan!
Kaikki jalostukseen käyttämäni koirat ovat huolella ja maltillisen harkinnan jälkeen valittuja yksilöitä. Yritän mahdollisimman kattavasti terveystuloksilla ja kokeilla poissulkea sairauksia, sekä luonteenpiirteitä joita en halua jatkojalostaa.
Mikäli harkitset parsonrussellinterrieriä, tutustu ensin rotuyhdistyksen kotisuvuihin sekä Kennelliiton ylläpitämiin Hankikoira-sivuihin.
Minuun ja koiriin voi tulla tutustumaan ja harrastuksissa, tapahtumissa, sekä kisoissa voi rohkeasti tulla nykimään hihasta! Yhteystietoni löytyvät Yhteystiedot-kohdasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti