31. joulukuuta 2015

Viimeisiä viedään



Nyt on aika suunnata katse kohti ensi vuotta ja sen tuomia haasteita ja odotuksia. Kennelnimi hakemus on käsittelyssä Kennelliitossa, se on ehkä isoin muuttuvin tekijä. Armeija jatkuu myös juhannukseen asti, jonka jälkeen koittaa reservi :)

Hilden kanssa ensisijaisena tavoitteena on saada SM-kisojen yksilökisaan tarvittavat nollat kasaan. Varovaisena myöskin olisi tokossa hioa avoimen luokan liikkeet kuntoon :)

Tildan kanssa tavoitteena on startata virallisissa kisoissa, mikä tarkoittaa vielä pientä hiomista kepeillä. Muutoin homma on jo hyvällä mallilla. Lisäksi tavoitteena olisi mahdollisesti käydä luolakokeessa ja vähän panostaa mejäilyyn. Minkä nyt kerkiää :) Tildalle on ensi vuoden loppupuoliskolle suunnitelmissa pentuja ja odotan yhdistelmää innolla <3



Palataan kuitenkin vielä hieman takaisin vuoteen 2015 ja sen tapahtumiin:

- Alkuvuodesta ensimmäiset kisat kolmosissa ja armoton nollien metsästys alkoi... Kaksi jäi puuttumaan SM-kisoja varten, jotka pidettiin kesäkuussa Oululla, mutta osallistuttiin ihan mahtavalla porukalla joukkuekisaan. Menestystä ei tullut, mutta kivaa oli ja uusia kokemuksia tuli.

- Näyttelyrintamalla hienoja saavutuksia, joista hienoimmat on ehdottomasti olleet Messari, Erkkari ja Harjavallan ryhmänäyttely, josta Kassu sai Sertin ja oli ROP :)

- Hevospuolella teimme Namupalan kanssa hurjan kehityksen kumpikin ja kaiken kruunasi ensimmäisten koulukisojen toinen sija hyvillä prosenteilla! Ripan kanssa tykitimme toistaiseksi viimeiset yhteiset Esran kisat sijoittuen kovassa seurassa. Olimme myös mukana joukkueessa, joka nappasi kultamitalin! Kaipuu takaisin satulaan on kova...

- Valmistuin ylioppilaaksi toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Päivä oli ikimuistoinen <3

- Ensimmäinen Triathlon kesäkuussa ns. kokeilusarjassa. Pääsin alle tavoiteajan ja olin todella ylpeä itsestäni! Se jos mikä oli itsensä voittamista! Ensi vuonna toivottavasti aikataulu antaa myöden ja pääsen osallistumaan jälleen, tällöin toivottavasti kuntosarjassa :)

- Armeija alkoi heinäkuussa ja sitäpä se onkin ollut tähän päivään saakka... Tammikuussa vastuu kasvaa kun rva Alikersantti saa omia alaisia kun uudet alokkaat tulee :)

- Minulle aneettiin suuri kunnia jo toisen kerran toimia kummina <3 Pienen Jami-pojan ylpeä kummitäti <3

- Hildelle TK1 tokosta video on tässä viimeisestä kokeesta Janakkalasta joulukuulta

- Tilda tehnyt huiman kehityksen aksassa ja tehnyt kaikissa epiksissä nopeat nollat! Tilda valittiin Siirin kanssa Fitdog valmennustiimiin!




Kiitos kaikille mukana olleille ja toivottavasti näemme ensi vuonna yhtä mukavissa merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti