Paljon on tapahtunut viimeisen parin viikon aikana. Tilda "potee" juoksujaan, mutta onneksi se ei vauhtia ole hidastanut ainakaan paljoa :) Tytöt ovat päässeet juoksemaan kumpikin muutaman eri ohjaajan kanssa aksaa ja taitaa meillä lainakartturikin olla löytynyt mun armeijan ajaksi :)
Ensi viikonloppuna Hilde pääsee Ojankoon juoksemaan mun kanssa yhden aksaradan ja Siirin kanssa aksaradan ja hyppärin. Innolla odotan, miten Hilde toimii muiden kanssa kisoissa.
Viikonloppuna olikin tapahtumaa oikein kunnolla! Hilde on "mummilassa" Liedossa rentoutumassa ja oikein potra neiti sieltä tulikin kotiin :D Pirjo-mummin ruuat olivat ilmeisesti olleet vähän liiankin hyviä ;)
Tilda sen sijaan jäi kotiin juoksujen vuoksi, mutta tekemisen puutetta meillä ei ollut. Itse tulin pe-la välisenä yönä kotiin Viron kylpylälomalta ja lauantaina käytiin sitten Tildan, Siirin ja Vimpun kanssa vähän aksaamassa kentällä. Tirppanan kanssa keskityttiin erityisesti keppeihin ja kontakteihin ja vinokepit alkoivat jo sujua mallikkaasti. Kontaktit olivat kiinni Tildan viitseliäisyydestä, sillä tärpit oli parhaillaan päällä ja Tildaa ei oikein huvittanut. Pääsin juoksemaan myös jokusen radanpätkän Siirin koiran, Vimpun kanssa. Kiva oli ohjata välillä muitakin koiria kuin vain omia :)
Sunnuntaina Tilda jäi kotiin lenkkeilemään äidin kanssa ja minä suuntasin kohti Lahden näyttelyä. Maija Mäkinen on värikkäällä päällä ja kaikki sateenkaaren värit tuli nähtyä hänen toimestaan. Kassu esiintyi mielestäni paremmin kuin koskaan, mutta erinomaisesta arvostelusta ja kehuista huolimatta oli tulos H. Kassu ei todellakaan ole H:n arvoinen koira ja arvostelu antoi aivan toisen kuvan... Jaden kanssa tulokseksi tuli EH JUK3. Jadellakin oikein hyvä arvostelu, mutta keskittyminen tahtoinen väsymyksen vuoksi herpaantua lopussa. Arvostelut voi käydä lukemassa täältä
http://www.klaino.net/2015/03/22/pikkutyypit-nayttelyssa/
Maanantaina vuorossa oli sitten näyttelytreeniä, tokoa ja doboilua a la Hilde ja Vinski. Esitän Vinskin ja Klenin Ladies Kennel Clubin järjestämässä ryhmiksessä 11.4
Lopuksi vielä iloisia uutisia. Olen suorittanut hyväksytysti SKL:n Kasvattajakurssin ja käytännössä tämä tarkoittaa että voin hakea kennelnimeä. Se tosin saa vielä odottaa, vaikka nimi onkin jo valmiiksi mietitty. Vielä vähän kokemusta lisää niin elämästä kuin koirista :) Hienointa kuitenkin on että olen saanut olla jo mukana yhdessä synnytyksessä, kiitos Niina tuhannesti!!! Pentuja voi käydä ihastelemassa Kennel Parsonian sivuilta :)








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti